Huolto 24h
010 836 3100

Laatuovien asiantuntija aina lähelläsi - Mikko Rintala

Mesvac Hörmann toimittaa suuren valikoiman huippulaadukkaita teollisuus-, palo- ja nosto-ovia kaikkialle Suomeen. Paikallinen asiantuntijamme neuvoo ja suosittelee juuri sinun tai yrityksesi kiinteistöön sopivan ja käyttötarpeiden mukaisen ratkaisun.
Uudellamaalla asiakkaita palvelee aluemyyntipäällikkö Mikko Rintala.

Mikko Rintala Mesvac Oy

 

-Uusimaa pääkaupunkiseudun ulkopuolella on tiheästi asuttua, alueen kasvavia kuntia ja kaupunkeja ovat esimerkiksi Nurmijärvi, Hyvinkää, Kerava ja Porvoo. Uusia asuinalueita rakennetaan paljon, ja kerrostalojen yhteyteen tulee lähes aina myös parkkihallit, Rintala kertoo.

-Myös toimistorakennuksia ja myymäläkiinteistöjä on runsaasti. Esimerkiksi Kauppakeskus Jumboon toimitettiin Mesvacilta mm. liikehuoneistojen murtosuoja-rullaovia. 

Pääkaupunkiseudun laidoille rakennetaan energiantuotantolaitoksia, logistiikkakeskuksia ja tehtaita, joista on erinomaiset yhteydet muualle Suomeen. Alueen isoja kohteita Mesvacille ovat olleet mm. Nesteen Kilpilahden jalostamo, Fortum Loviisa ja Vantaan Energia.

-Yrityksillä on valtavan isot varastot ja lastauslaiturit. Toiminnaltaan luotettavat ovet ja kuormauslaitteet ovat tärkeässä asemassa tehokkuuden kannalta. Myös energiansäästö otetaan aina huomioon sopivimpia oviratkaisuja valittaessa.

 


Aluemyyntipäällikkö Mikko Rintala  - Uusimaa, poislukien Helsinki ja Espoo
p. 010 836 3167   mikko.rintala@mesvac.fi

 



Laajan tuotevalikoimamme ja erikoisosaamisemme ansiosta toimitamme ovi- ja kuormauslaiteratkaisut perustarpeista aina vaativiin erikoiskohteisiin. Mesvac mukana rakentamassa muun muassa näissä kohteissa:

Vaasan Keskussairaala Bothnia 5 High - Olvi Oyj Iisalmi - Lempäälä-talo - Rovaniemen lentoasema - Keskustakirjasto Oodi - Raumaster Paper - KymiRing - Kauppakeskus Lundi Porvoo - Olympiastadion - Lähipalvelukeskus Hertsi

Mesvac on Länsimetron palorullaovien toimittaja
Julkaistu: 27.8.2020 8.43.32